top of page

Ratamestarin mietteitä

Tämän vuoden EspooSprintin maastona toimii Amiraalinmäki, joka on pieni kerrostaloalue Espoonlahden kulmassa. Alueella ei ole aikaisemmin järjestetty suunnistustapahtumia, ja kisassa päästään ottamaan käyttöön kokonaan uusi kartta-alue. Alue soveltuu erittäin hyvin sprinttisuunnistukseen ja tarjoaa monipuolisia haasteita. Myös lähempänä kilpailukeskusta on saatu käyttöön pari uutta karttapalaa, joten uusia suunnistustehtäviä riittää ratojen loppuun saakka.

 

Amiraalinmäki on ollut kiitollinen alue ratamestaroitavaksi. Suurin osa taloyhtiöistä on ollut myötämielisiä kisan järjestämiselle, ja näiden piha-alueet tarjoavat suunnistushaastetta ilman lisäaitoja tai muuta keinotekoista maaston muokkaamista. Jokunen nurmialue on kuitenkin rauhoitettu juoksemiselta taloyhtiöiden pyynnöstä, ja tästä syystä toivoisin kilpailijoilta tarkkuutta kiellettyjen alueiden kanssa. Keväisessä kilpailussa kaikki pensaat eivät välttämättä ole vielä päässeet täyteen mittaansa, joten epäselvät kohdat tullaan nauhoittamaan ja kielletyt alueet ovat selkeitä sekä maastossa että kartalla.

 

Tervetuloa kisaamaan! Tässä kisassa allekirjoittaneen tärkeimpänä tavoitteena on ollut rakentaa jokaiselle sarjalle sellaiset radat, joita itsekin haluaisi juosta.


 

Ville Vierimaa

bottom of page