Akilleksen maja - 100 vuotta historiaa Puolarmaarissa
Akilleksen majan latukahviossa oli oma aivan erityinen tunnelmansa. Ehkäpä se syntyi punamultaisesta pieni-ikkunaisesta lautamökistä, pienestä tuvasta ja yhdestä kaikille yhteisestä pöydästä. Heti voi huomata, ettei olla missään ulkoilukartanossa vaan torpassa, jonka perintöä voi vielä paikalla aistia. Akilleksen maja on juuriltaan Bolarskogin Maarilan tilan torppa Pirttibacka, jonka William Holmström rakensi sata vuotta sitten vuonna 1912. Tähän aikaan seutu oli vielä maatalousvaltaisen Espoon syrjäalueita. Bolarskog on vanha talon ja pienen kylän nimi Finnoon pohjoispuolella. Lähistön asukkaat ovat käyttäneet nimeä myös lyhyessä muodossa Bolo. Kylän maiden itäosassa ollutta osittain kosteaa niittyä kutsuttiin nimellä Bolomaren. Nimen loppuosana on sana mar, joka merkitsee ”alavaa maata” ja ”vesijättöä”. Vuonna 1983 majan seinien korjauksen yhteydessä löydettiin kappale vanhaa sanomalehteä, joka oli painettu vuonna 1908. Puolarmaarin ryhmäpuutarha-aluetta kaavoitettaessa kaavaan saatiin majan kohdalle merkintä suojeltava rakennus. Suojelun perusteena mainitaan, että maja on vaatimaton, mutta rakennushistoriallisesti tyypillinen torpparakennus 1910-luvulta ja kuuluu alueen maisemakokonaisuuteen.
Aikojen myötä torppa päätyi Espoon kaupungin omistukseen. Monet vielä muistavat postinjakajan, joka kahden lapsensa kanssa asui rakennuksessa 70-luvulla. Torppa oli jo rapistunut varsin huonoon kuntoon ja voi kuvitella, etteivät asuinolot olleet ruhtinaalliset. Niinpä kaupunki luopuikin sen asuinkäytöstä. Torppa sijaitsi oivallisesti metsämaaston reunalla, ulkoilureitin varrella. Akilleksen puuhamiehet Yrjö Lehtinen ja Kaarle Alho olivat tapahtumien tasalla ja torpasta saatiin v. 1978 seuralle pitkään haaveissa ollut oma hiihtomaja aiemman parakin ja sitä edeltäneen nuorisotilana toimineen vanhan työväentalon tilalle. Huonokuntoiselle torpalle tehtiin talkoilla perusteellinen kunnostus. Yrjö ja Kalle olivat kiinteistön "isännöitsijä ja talonmies", joten maja oli todella hyvässä hoidossa. Aluksi majan pyörittämisestä vastasi seuran hiihtojaosto, mistä se vuosien mittaan siirtyi suunnistusjaoston hoidettavaksi.
Kiinteistön omistajan eli Espoon kaupunki saneerasi majan vuosina 1991 ja 1992 siten, että ulkomitat ja -materiaalit sekä ikkunat säilytettiin vanhan mallin mukaisina. Aluksi oli tarkoitus säilyttää rakennuksen hirsikehikko, mutta sekin jouduttiin purkamaan. Hirsiin oli aikojen kuluessa päässyt pesiytymään tuhohyönteisiä, kertoman mukaan "kuolemankelloja". Takana olivat ajat, jolloin talvipakkasessa vesi jouduttiin kantamaan puolen kilometrin päästä ja nuoskakelillä hellan lämmityksen epäonnistuttua jouduttiin naama noessa juoksemaan ulos savun tuprahtaessa sisään. Monet vanhemmat mehulla poikkeavat jäivät kaipaamaan myös Alhon Kallea, joka jutteli iloiseen tapaansa säästä. kysyttiinpä häneltä mitä tahansa. Vanhemmiten Kallen kuulo heikkeni ja kuulolaitteen patterit eivät aina toimineet kylmässä.
Aikanaan majalla leivottiin myytävät korvapuustit paikan päällä, mutta nykyään on siirrytty ostopullien käyttöön. Maja pyörii täysin talkoovoimin ilman palkattua henkilökuntaa. Majan sisustuksessa kiinnittävät huomiota vanhan ajan radio ja seinälle ripustetut tandem-sukset. Radio on Kalle Alholta peräisin oleva putkiradio. Jorma Järvi sai kunnostettua sen vielä täysin toimintakykyiseksi. Neljän hengen tandem-sukset taas ovat lähtöisin Lahden hiihdon maailmanmestaruuskisoista -78, missä niitä näytösluonteisesti käytettiin. Sieltä Aimo Ruohoniemi pelasti ne talteen. Kuljetusta varten suksia jouduttiin lyhentämään.
Tuorein etappi majan historiassa on runsasluminen talvi 2010 – 2011. Maja avattiin silloin jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna ja se toimi yhtä mittaa aina huhtikuun ensimmäiseen viikonloppuun saakka. Espoolaisille aikainen talventulo oli ilmeisesti hieman oudompi kokemus, että hiihtoladun sijaan matka tuntui useimmilla suuntautuvan ostosparatiiseihin jouluostoksille. Niinpä majavuorossa olevan aika etenkin lauantaisin tahtoi kulua enemmän sormia pyöritellessä ja joulua edeltävä aukiolo päätettiin näillä näkymin siirtää historian lehdille. Kevättalven aurinkoisten hankien koittaessa tilanne oli jo toinen. Silloin talkoolaisparilla oli kova työ estää asiakasjonoa paisumasta tuvan ovesta ulos. Kuuma mehu, kahvi, kaakao, limut ja muut juotavat upposivat hiihtäjiin. Lämmin pulla antoi oman nautintonsa ja energiapaukun loppumatkaa varten. Jokusen kerran pullia meni kaupaksi niin, että varapullatkin loppuivat. Mehua jouduttiin välillä käymään ostamassa kesken kaiken lisää. Kaikkein vilkkaimman päivän päätteeksi asiakkaille oli myytävänä ”ei-oo:n” lisäksi vain teetä ja suklaapatukoita.
Historiatiedot tässä ovat lyhennelmä Akilleksen 50 v. historiikista vuodelta 1996.
Tällä hetkellä Akilleksen majalla ei ole kahvilatoimintaa.